Skip to content

Yhtiöstämme

HME perustettiin vuonna 2007, tavoitteena tarjota laadukasta palvelua mekaniikan alueella asiakkaan ideasta toteutukseemme asti. Yhtiön ensimmäisenä toimintavuotena käynnistettiin tuotanto 940m²:n alueella ja valmistettiin erilaisia ruostumattomasta teräksestä pumppuosia. Sen lisäksi suunniteltiin erilaisten hissiosien valmistuksen siirtoa Ruotsista Viroon. Mainittu prosessi saatiin aikaan vuonna 2008. Vuonna 2009 yhtiö laajensi olemassa olevaa konekantaan ja käynnisti aktiivisen toiminnan uusien asiakkaiden hankkimiseen. Vuonna 2010 hankimme uuden CNC-sorvauskeskuksen ja muutimme uusiin tuotantotiloihin Tallinnassa osoitteessa Paneeli tn.2B, tilan koko 2200m². Vuonna 2011 täytimme seuraavan sijoitussuunnitelman koskien laitteistoa, tarkoituksena nostaa huomattavasti tuotantokykyämme sekä tilauksien täyttämisen operatiivisuutta. Vuodesta 2011 HME cnc-konekantaan kuuluu jo 12 työpenkkiä sekä erilaisia manuaalikäyttöisiä laitteita.

Asiakaskuntamme kostuu nyt jo virolaisista, suomalaisista, ruotsalaisista sekä saksalaisista asiakkaista.

Vuosina 2012-2013 päätavoitteenamme oli hankittujen laitteiden installointi, tuotantotoiminnan tehostaminen sekä laadunhallintajärjestelmän soveltaminen. Vuodesta 2013 meillä on Bureau Veritaksen vahvistama ISO 9001:2008 laatujohtamisjärjestelmän sertifiointi.

HME:n tavoitteena on laadun sekä toimitusvarmuuden jatkuva vahvistaminen nykyisille sekä uusille asiakkaillemme. Pystymme sen toteuttamaan yhteistyössä hyvien asiakkaidemme kanssa ja HME:n jatkuvan kehityksen ja kehittämisen kautta.